Puheenvuoro kunnallisjärjestön kokouksessa 3.12.2019

Neljä vuotta sitten pieni ja ujo poika tuli ensimmäistä kertaa Keskustan Iin kunnallisjärjestön kokoukseen. Se oli minun ensikosketukseni kuntapolitiikkaan ja heti ensimmäisessä kokouksessani minut valittiin kunnallisjärjestön sihteeriksi. Viimeisimmät neljä vuotta olenkin sitten puuhastellut milloin mitäkin Iissä ja Keskustan Iin kunnallisjärjestössä.

Tällä viikolla olen heitellyt Iille hyvästejä. Elämä on vienyt minut Jyväskylään ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Yksi osa näitä hyvästejä oli osallistuminen Keskustan Iin kunnallisjärjestön syyskokoukseen viimeistä kertaa äänivaltaisena edustajana. Ohessa pitkähkö puheeni syyskokouksessa.

”Kiitos puheenjohtaja,

Tämä on minulle viimeinen kokous täällä Iissä äänivaltaisena, ja ajattelin nyt valmistautua ihan kunnolla ja kirjoitella hieman puhetta valmiiksi. Politiikka on kuitenkin puhelaji, ja ehkä hieman enemmänkin meidän pitäisi puhetaitoa tässä harrastuksessa kehittää. Välillä tuntuu siltä, että olen syntynyt väärälle vuosikymmenelle, mitä tulee puhetaidon arvostamiseen. Tämän päivän nopeatahtinen debatointi Twitterissä tai Facebookissa ei tahdo luonnistua minulta ollenkaan ja yhdyn sellaisten konkareiden, kuten Sirkka-Liisa Anttila, sanoihin siitä, että poliittisessa keskustelussa pitäisi enemmän panostaa hyvin valmisteltuihin ja pohtiviin puheenvuoroihin sen sijaan, että yritetään saada jokin oikein naseva ja kärjekäs poliittinen sanoma 280 merkkiin.

Oon saanut kunnian kasvaa mukaan politiikkaan täällä teidän keskellä Iissä. Siitä huolimatta luulen, että aika harva teistä tietää kuka minä olen, miksi minä olen täällä ja mikä minulle on tärkeää. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, etten minä sitä monesta teistä tiedä – ja se on suuri harmi. Politiikassa ja järjestötoiminnassa keskitymme liian usein toimintaan ja unohdamme ihmiset toiminnan taustalla. Meidän pitäisikin jatkossa muistaa toiminnassa ihmisläheisyys paremmin. Tämä homma on ihmisten hommaa ihmisille, ei mitään sen ihmeellisempää.

Nyt on siis aika korjata oma tuntemattomuuteni ja kertoa teille kuka muu minä olen kuin 21-vuotias politiikkaan hurahtanut poikanen. Olemme monesti kotona pohtineet, mikä on ollut se tekijä, joka sai minut aikoinaan kiinnostumaan politiikasta. Muistan jo alakoulun aikaan järjestäneeni vaaleja kotona. Yleensä vaalivoiton sai Matti Vanhanen tai Valtteri Paakki. Mutta sinänsä meillä ei ikinä ole kotona politiikkaa erityisemmin edes seurattu. Olenkin jäljittänyt innostuksen lähteen aikalailla päivälleen 15 vuoden taakse, kun Kiimingissä pienessä Hannuksen koulussa juhlistimme esikoululaisten kesken Itsenäisyyspäivää larppaamalla Linnan juhlia. Ikävämpi muisto on se, että esitin muuten paskalain alkuperäistä luojaa, eli RKP:n Jan-Erik Enestamia.

Tuo hetki oli kuitenkin se, jolloin muistan ensimmäisen kerran politiikasta innostuneeni. Monta vuotta kiinnostus pysyi vain asioiden seuraamisessa ja vaalien leikkimisessä, mutta seuraava askel oli lähteä lukion alussa mukaan nuorisovaltuustoon täällä Iissä. Itse asiassa vastikään törmäsin juttuun siitä, kun olimme nuorisovaltuuston kanssa kuulemistilaisuudessa kunnanvaltuustossa muutama vuosi sitten. Paljon on nuorisovaltuuston asema niistä ajoista parantunut niin täällä Iissä kuin laajemminkin Suomen kunnissa. Haluan kuitenkin jättää nuorisovaltuuston osalta teille kaksi asiaa pohdittavaksi, olkoon ne vaikka sitten perintöni. Ensinäkin jo siinä Kalevan jutussa, jonka muutama viikko sitten löysin sähköpostini uumenista, oli nostettu esiin lainaus puheenvuorostani ”Yhteistyö, sitä nuorisovaltuusto haluaa. Nuorisovaltuustosta löytyy paljon halukkaita osallistumaan lautakuntien työskentelyyn ja kertomaan omista mielipiteistään.” Yhä edelleenkään nuorisovaltuustolla ei Iissä ole lautakunnissa edustusta, mutta kuitenkin se monessa muussa kunnassa onnistuu – kyllä sen pitäisi onnistua myös tällaisessa edelläkävijäkunnassa!

Toinen asia on hieman laajempi ja se on myös itselle kipeä. Ii-instituutin johtokunnan pöydällä oli jossain vaiheessa osallistava budjetointi. Laitoimme sen leikkauslistalle ja vielä tänäkin päivänä se toisinaan iltaisin valvottaa. Osallistaminen on mukaan ottamista, osallistaminen on yhteisöllisyyttä, osallistaminen on välittämistä – ja juuri sitä me tässä individualismin ajassa tarvitsemme. Meidän, jotka uskallamme käyttää näissä kokouksissa ja poliittisilla areenoilla ääntämme, on huolehdittava, että myös muut pääsevät osallistumaan. Ja loppujen lopuksi kyse ei ole suurista summista. Miten olisi, jos antaisimme kuntalaisille mahdollisuuden päättää siitä mihin ensi vuonna käytetään 10 tai 5 tuhatta euroa? Ei kuulosta minusta mahdottomalta.

Hyvä kokousväki. En ole vielä lopettamassa vaan pikemminkin vasta innostumassa.

Ensimmäisessä Keskustan kunnallisjärjestön syyskokouksessa olin noin neljä vuotta sitten. Se oli vielä sitä kunnan ylijäämäisten budjettien aikaa. Neljässä vuodessa ehtii paljon muuttua, sillä nyt ympäri Suomen kunnat painivat talousvaikeuksien kanssa, eikä varsinaisesti valoa tunnelin päässä ole. Tilanne on siitä hankala, että monet kuntataloutta alaspäin painavat asiat ovat poissa kuntapäättäjien käsistä, ikärakenne, sote, käsiin hajoavat rakennukset. Etenkin kaksi ensimmäistä ovat sellaisia teemoja, joihin ratkaisuja on tehtävä eduskunnassa ja varmasti moni meistä toivoisi apua myös rakennuksien kanssa. Tarttuakseni samalla viimepäivien valtakunnan politiikan teemoihin, on todettava, että meidän on mahdollisimman nopeasti palautettava tähän maahan toimintakykyinen hallitus. Tällaisessa tilanteessa emme tarvitse puoluepolitikointia – kyse on siitä, että meillä tulee olla valtakunnassa hallitus, joka kykenee tekemään eduskunnalle lakiesityksiä ja toimeenpanemaan tehokkaasti eduskunnan päätöksiä.

Palataan kunnan tasolle. Minua pelottaa, että kuntien taloudellinen ahdinko lopettaa kehittämisen ja ajaa kuntapäättäjät lyhytnäköisen politiikan tielle. Olisihan se houkuttelevaa hakea nopeita säästöjä ajamalla lukio alas. Juttelin esimerkiksi erään kuhmolaisen ystäväni kanssa ja hän kertoi, että yksi keinon kunnan alijäämän poistamiseen olisi lukion alas ajaminen. Tällä hetkellähän Kuhmossa on käynnissä yt-neuvottelut. Esitänkin teille vetoomuksen, muistakaa ajatella yli vaalikauden ja yli seuraavan vuosikymmenen, ja pitäkää hemmetti lukiosta kiinni.

Hyvät iiläiset,

Haluan kertoa teille vielä kaksi asiaa itsestäni ja ajatuksistani. Ensin hieman siitä, että miksi minä olen keskustalainen. Toki silläkin on vaikusta, että isovanhempani ovat aina äänestäneet Keskustaa, ja lapsuuteni leikkivaalit voitti usein Matti Vanhanen, mutta kyllä tämä aate myös puhuttelee. Keskustalaisen aatteen ytimessä on tehdä ihmisten menestyminen mahdolliseksi, mutta tarjota yhteiskunnan tuki silloin kun sitä ihminen tarvitsee. Yhteiskunnan tulee antaa ihmisen kehittyä, kasvaa ihmisenä ja toteuttaa itseään, mutta tarvittaessa yhteiskunnan tulee tarjota se verkko, johon ihminen voi turvallisesti pudota.

Minä en ole keskustalainen sen vuoksi, että koko Suomi pysyisi asuttuna. Olen useassa puheessa loukannut Savukoskea ja aion jatkaa samalla linjalla. Loppujen lopuksi en välitä pätkääkään asuuko Savukoskella kukaan. Mutta jos joku jostain kumman syystä haluaa Savukoskella asua, on meidän annettava hänelle siihen mahdollisuus ja turvattava niiden ihmisten peruspalvelut. Ei ole tärkeää pitää kiinni siitä, että koko Suomi pysyy asuttuna, on tärkeää kuunnella ihmistä ja tehdä ihmisille mahdolliseksi elää sellaista elämää kuin he haluavat ja asua siellä, missä he haluavat. Valitettavasti tällä hetkellä emme kykene sitä mahdollistamaan ja siksi tarvitsemme vahvaa aluepolitiikkaa! Tarvitsemme sitä kuntien, maakuntien, Suomen ja Euroopan unionin tasolla.

Tästä pääsenkin pitkällä riippusillalla seuraavaan teemaan. Palautan ensi maanantaina kandidaatintutkielman, jossa olen tarkastellut Euroopan unionin alueen rakentumista. Uskon vahvasti siihen, että Euroopan unioni ja vahvat alueet on tulevaisuus. Yhteisöllisyyttä on korostettava nykyistä enemmän ja siinä tarvitsemme vahvoja paikallisia toimijoita, vahvoja paikallisia yhteisöjä eli vahvoja kuntia, mutta jotta voimme vastata uuden ajan haasteisiin, tarvitsemme laajempaa poliittista toimijaa ja tässä EU tulee kuvaan. Oikein toimimalla unionin kautta pystymme vastaamaan ympäristökatastrofiin, terrorismiin sekä digitalisaation ja työnmurroksen aiheuttamiin mielettömiin muutoksiin yhteiskunnissamme.

Tämä menee vähän terapoinnin ja muistelun puolelle, mutta olimme joku vuosi sitten tapaamassa eduskunnassa erästä erityisavustajaa, ja hän kertoi, että on tärkeää löytää itselle joku intohimonkohde. Naureskelin silloin ja vannoin pysyväni aina yleispoliitikkona. Nyt on kyllä pakko myöntää, että olen tainnut EU-politiikasta löytää oman intohimoni ja toivon mukaan se innostus tuo minut myös tänne Iihin viimeistään alkuvuodesta 2024.

Lopuksi haluan sanoa teille kaikille kiitos. Paljon on tullut tehtyä, paljon jäi tekemättä, paljon opin – välillä kantapään kautta, virheitäkin tuli tehtyä. Mutta te kaikki olette toimineet minulle suurina esikuvina näinä ensiaskeleilla politiikassa ja luottaneet minuun silloinkin, kun välttämättä itseltä sitä luottamusta ei ole löytynyt. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitos!”

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.