Suomalaisen aluekehityspolitiikan juuret ovat turvallisuuspolitiikassa. Itä- ja Pohjois-Suomen elinvoiman tukemisella ja rakentamisella pyrittiin kylmän sodan aikana varmistamaan, etteivät nuo alueet lipeä Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
Turvallisuus on yhä edelleen tärkeä elementti siinä, miksi tarvitsemme vahvaa aluekehityspolitiikkaa. Venäjän hyökkäyssodan myötä asetettujen pakotteiden jälkeen tämä näkökulma on vain entisestään korostunut. Niitä itäisen Suomen alueita, joihin sinänsä oikeutetut toimet ovat taloudellisesti iskeneet, tulee tukea. Erityisesti tulee varmistaa, että sodan myötä päättyneiden itäisten kumppanuuksien rahoitus ohjataan EU:n itäisten alueiden tueksi.
Nykypäivän aluekehityspolitiikka on myös paljon muuta kuin turvallisuutta. Noin kolmanneksella EU-budjetista luodaan ja vahvistetaan alueiden edellytyksiä kasvattaa hyvinvointia, sopeutua vihreään siirtymään, ja kehittää alueiden TKI-infraa ja sen hyödyntämistä. Tämä rahoitus ei ole pelkkää siltarumpujen rakentamista, näillä varoilla rakennetaan kestävämpää tulevaisuutta.
Tiukentuvassa taloudellisessa raamissa on tärkeää käyttää varat aiempaa viisaammin. Eurooppalaisella aluekehityspolitiikalla on saatu vähennettyä jäsenvaltioiden välisiä eroja, mutta valtioiden sisäiset erot ovat jopa kasvaneet. Jatkossa tarkastelutasoon onkin kiinnitettävä yhteiseurooppalaisesti enemmän huomiota. Ei voi olla niin, että aluekehitysrahoituksella tuetaan pääosin hyvin menestyviä kaupunkiseutuja – mikäli alue menestyy hyvin, sen tulee kyetä hyödyntämään muita rahoitusinstrumentteja sekä yksityisiä investointeja.
On varmistettava, että varat menevät niille alueille, joilla sitä kipeimmin tarvitaan ja joissa siitä on osoitettavissa hyötyä. Suomessakin tulisi pohtia, kuinka suuralueiden sisällä olevat erot pystyttäisiin paremmin huomioimaan aluekehitysrahoja jaettaessa. Emme voi jumittua vuosikymmenten takaisiin näkemyksiin, myös aluekehityspolitiikan on elettävä ajassa.
Viime vuosien keskustelussa aluekehityksestä on tullut kriisinhoitoa. Tietenkin äkillisiin rakennemuutostilanteisiinkiin pitää löytyä tukea, mutta aluekehityspolitiikka ei saa supistua siihen. Pitkäjänteisellä aluekehittämisellä ennaltaehkäistään ja vältetään äkillisiä rakennemuutoksia.
Tulevien EU-parlamentaarikkojen onkin tärkeää ymmärtää erilaisia alueita, tuoda niiden erityispiirteitä esiin eurooppalaisessa päätöksenteossa ja puolustaa pitkäjänteistä aluekehittämistä.
Vastaa