Kategoria: Blog

  • Mikä ihmeen maakuntastrategia – sen kun tietäisi

    kirjoittaja

    in

    Keski-Suomessa on käynnistynyt maakuntastrategiatyö. Keski-Suomessa maakuntastrategia on maakunnan yhteistä tahtotilaa ja tekemistä ohjaava paperi, jossa määritellään tavoitteita ja toimenpiteitä niin lyhyemmällä (noin 4 vuotta) kuin pidemmälläkin aikajänteellä – aina vuoteen 2050 asti. Saan, ja joudun, olemaan tiiviisti strategiaprosessissa mukana. Täytyy myöntää, että alkuvuodesta olen kipuillut asian kanssa paljon. Vaikka nykyinen maakuntastrategia on ollut omaa työtä…

  • Oodi Keski-Suomelle

    kirjoittaja

    in

    Vuosi takaperin pakkailin Jyväskylän Keltinmäessä astioita. Ajatuksena oli, että vaikka työpaikka yhä edelleen pysyi ja pysyy Keski-Suomessa, pitäisi astioiden pysyä ehjänä pitkä muuttomatka Espooseen, mutta todennäköisesti ei enää koskaan takaisin. Melkein heti, kun muutin Keski-Suomeen, roudattiin mut Kinnulaan. Manner-Suomen kuntaan, jossa ainakin silloin oli eniten henkirikoksia ihmistä kohti. Henkirikosten esittelyn sijaan Kinnulassa minua sivistettiin keskisuomalaisesta…

  • EU ei ole siellä jossain, vaan juuri täällä, jäsenvaltioissa

    kirjoittaja

    in

    Eurovaalien viime kertaista aktiivisempi ennakkoäänestysvilkkaus oli lupaava osoitus siitä, että ihmisiä kiinnostaa, mihin suuntaan Euroopan unionia seuraavina vuosina kehitetään.  Valitettavasti vaalikentillä eurovaalit eivät kuitenkaan vaikuta innostavan. Näissäkin vaaleissa jokaisella äänellä on väliä. Suomella on vain 15 edustajaa europarlamentissa, ja on tärkeää, että näillä 15 on halua perehtyä asioihin, kuunnella kollegoitaan, asiantuntijoita ja kansalaisia, verkostoitua, tuoda…

  • Ympäristö on keskiössä myös näissä vaaleissa

    kirjoittaja

    in

    Eurovaaleissa on tänä keväänä puhuttu paljon turvallisuudesta, taloudesta ja metsistä. Ympäristökysymyksillä on yhteys näihin kaikkiin teemoihin.  On turvallisuuspoliittinen kysymys saadaanko ilmastonmuutos ja jatkuvasti etenevä luontokato aisoihin. Ilmastonmuutos voimistaa sään ääri-ilmiöitä ja tekee alueita elinkelvottomiksi. Luontokadolla voi olla merkittävä vaikutus esimerkiksi ruuantuotantoon.   Talouskasvun juuret ovat syvällä maassa. Mikäli meillä ei ole hyvinvoivaa luontoa, ei meillä ole…

  • Biokaasua tarvitaan liikenteen käyttövoimana

    kirjoittaja

    in

    Suomessa liikenne on yksi merkittävimmistä päästölähteistä. Liikenteessä on välttämätöntä päästä eroon fossiilisista polttoaineista mahdollisimman nopeasti.  Kovat päästötavoitteet ovat johtaneet politiikan vääristymiseen ilmastokysymyksessä missä polttomoottori halutaan kieltää. Tämä on liian yksioikoinen näkemys asiaan, sillä myös sillä on väliä, mitä polttomoottorissa poltetaan. Biokaasua käyttämällä elinkaaren aikaisia päästöjä voidaan vähentää jopa 90 % verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin. Ainakin seuraavien…

  • Oikotie veisi penkan puolelle – EU:n laajentumisen kriteereistä ei voi joustaa

    kirjoittaja

    in

    On aina ikävää sanoa ei, kun pyyntö herättää sympatiaa tai kun itselle osoitettu pyyntö osoittaa pyytäjän kokemaa arvostusta. Mutta Euroopan unionin on oltava tiukka silloin, kun kyse on unionia koossa pitävistä voimista. Poliittisista syistä tai jopa moraaliposeerauksen takia on kuultu puheenvuoroja, kuinka unionin tulisi laajentua nopeasti. Esimerkiksi monille Itä-Euroopan maille halutaan tasoittaa tie EU-jäsenyyttä varten,…

  • Aluekehityspolitiikkaa tarvitaan edelleen

    kirjoittaja

    in

    Suomalaisen aluekehityspolitiikan juuret ovat turvallisuuspolitiikassa. Itä- ja Pohjois-Suomen elinvoiman tukemisella ja rakentamisella pyrittiin kylmän sodan aikana varmistamaan, etteivät nuo alueet lipeä Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.  Turvallisuus on yhä edelleen tärkeä elementti siinä, miksi tarvitsemme vahvaa aluekehityspolitiikkaa. Venäjän hyökkäyssodan myötä asetettujen pakotteiden jälkeen tämä näkökulma on vain entisestään korostunut. Niitä itäisen Suomen alueita, joihin sinänsä oikeutetut toimet ovat…

  • Euroopan unioni – ulkopolitiikan alisuorittaja

    kirjoittaja

    in

    Millä on ainakin 30 puhuvaa päätä? Vastaus on EU:n ulkopolitiikka. Ensin puhuu komission puheenjohtaja von der Leyen, seuraavaksi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Michel sekä unionin korkea edustaja Borrell, välissä muutama muu ja lopulta Unkarin pääministeri Orbankin höpöttelee omiaan.  Ulkopolitiikassa pienen maan etu on löytää yhteinen ryhmittymä, jossa vaikuttaa suuriin geopolitiikan mannerlaattojen liikkeisiin. Suomen tapauksessa tämä ryhmittymä jokseenkin…

  • Eurooppa ja Suomi tarvitsevat keskivoimaa

    kirjoittaja

    in

    Keskustan puoluekokous Jyväskylässä lähestyy. Puoluekokoukseen valmistautuminen ja europarlamenttivaalit tarjoavat tilaisuuden käydä keskustelua Keskustan luonteesta, paikasta ja merkityksestä suomalaisessa ja eurooppalaisessa puoluejärjestelmässä. Työ ja keskustelut keskustan kehittämiseksi ja periaatteiden uudelleen löytämiseksi ovat auttamatta kesken, eikä suurimpien joukkoon päästä ilman perusteellisia, koko kentän kautta käyviä pohdintoja. Mielestäni keskustalla ei ole kiire suurimmaksi puolueeksi. Syvällinen keskustelu puolueesta on…

  • Euroopan elin- ja kilpailukyky vaatii rahoitusta tutkimukseen

    kirjoittaja

    in

    Ympäristökriisi haastaa meitä kaikkia  ja ennen muuta jokaista meidän jälkeemme tulevaa. Mikäli haluamme, että maapallo pysyy elinkelpoisena myös tuleville sukupolville, on välttämätöntä edistää kestäviä ja innovatiivisia ratkaisuja.  Globaalien haasteiden ratkaiseminen vaatii panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin (TKI), puhumattakaan siitä taloudellisesta toimeliaisuudesta ja hyvinvoinnista, mitä TKI-panostukset tuovat.  Globaalissa kilpailussa Euroopan unioni on jäänyt Kiinan ja Yhdysvaltojen…